Sinneslö Medlare VSL | RIP 19.06.2010 - 27.10.2012

pohjoisruotsinhevonen, tamma
19.06.2010 - 27.10.2012
punarautias, 154cm
kasvattaja Vattestämpel
stat. 88: 12-7-10, enn. 22,2ake, vs. 46 320v€ + 50 000vSEK

Olin jo hetken aikaa etsiskellyt täytettä tallin pohjoisruotsalaiskantaan, joka ei käsittänyt kuin pari hevosta, jotka kaikki olivat sukua toisilleen. Sitten huomasin Vattenstämpelin kasvatteja, jotka olivat kaupan - tosin mitkään niistä ei ollut vielä syntynyt. Suvun perusteella päätin sitten varata itselleni Sinneslö Medlaren eli Merin. Vieroituksen jälkeen sain pienen, rautiaan pohjoisruotsalaisen tamman, joka vei heti sydämeni.

Meri on todellinen pohjoisruotsalainen - rauhallisuutta ja varmuutta ainakin piisaa. Se on selvästi perinyt vanhemmiltaan rauhallisen ja varman luonteen, sillä se käyttäytyy tilanteessa kuin tilanteessa tyynen rauhallisesti. Voi siis sanoa tamman olevan melkein pomminvarma. Tallissa se ei turhia metelöi tai tee itsestään suurta numeroa. Kuitenkin se on hirveän utelias, ja niin se onkin aika usein katsomassa karsinan ovelta mitä käytävällä tapahtuu. Meri tykkää todellakin olla ihmisten seurassa, ja nauttii siitä kun sitä harjaa kunnolla. Talvikarvan lähdön aikaan sitä saakin harjailla vaikka monta tuntia, mutta tamma ei siitä ole moksiskaan. Kaviot nousevat melkein itsestään, kun vain ottaa kaviokoukun harjalaatikosta ja rupeaa liu'uttamaan kättä jalkaa pitkin. Se on muutenkin todella kiltti ja ystävällinen, ja lapset voivat huoletta harjailla sitä. Ei uskoisi, että Meri on ravihevonen, joka pärjää starteissa hyvin ja välillä jopa voittaa.

Meri muuttuu kunnolliseksi ravuriksi vasta hiiteissä ja starteissa. Treeneissä tamma vaan löntystelee, ja ottaa rennosti katsellen maisemia. Silloin sitä saa käskeä välillä kunnollakin, että se ravaisi paremmin. Sillä ajaminen on sinäänsä helppoa, sillä tamma kyllä kääntyy mihin kuski haluaa. Vauhdin kanssa saa tosin olla tarkkana, ettei se vaan mene kävelyvauhtia ihan koko matkaa, ellei kuski niin halua. Joukossa ravaaminen onkin Merin kanssa ihan erilaista, sillä silloin tamma on hiukan energisempi. Kestävyyttä siltä löytyy, mutta voitot ja sijoitukset ovat tulleet lähinnä 2100m matkalta. Starteissa, ja lämmittelyvaiheessa, tamma muuttuu ihan täysin. Vielä tallialueella se on rauhallinen oma itsensä, mutta sitten siitä tulee kunnon ravuri. Sitä saa pidätellä oikein kunnolla, ettei se heti tuhlaa kaikkia voimavarojaan heti lämmittelyssä. Se ei anna periksi kovin helpolla ja haluaakin päästä aina mahdollisimman lähelle kärkeä. Kovin laukkaherkkä se ei ole, mutta välillä saattaa tamma askellajia vaihtaa. Kilpailupäätä tammalta kyllä löytyy, ja ennätyskin on sen mukainen.

Sukutaulu

i. Eldig Kart
prh - rn - 159cm
ii. Galenpanna
ie. Laber Skoaktig
e. Heja Skål!
prh - rt - 153cm
ei. Fascination
ee. Opergostars Svala

05.02.2012 t. Snilli Heja Inga! (i. Snilli Aladin)

kilpailukalenteri

* koko starttikalenteri

Kesäkuningatar 2012 - ajon voittaja!
Rata Tamma - ajon voittaja!


kaikki sivuston materiaali © Meeri N. / Snilli, ellei toisin mainita.
TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN!